KÄVÄISTIINPÄ HEPOKÖNKÄÄLLÄ – patikkareissu 1965

Kartalta mitattuna,edestakainen matkan pituus on yli 60km, lähtö ja paluupiste, Laajan kylä ja kaukaisin Hepoköngäs joka oli samalla reissun kääntöpiste ja tavoite. Käytännössä matka maastossa kuljettuna on ehkä 1.5 kertainen, eli aika paljon.

Reitti hahmoteltu nykykartalle

Järven eteläosassa Autioniemi, siellä merkkejä, sekä perimätieto kertoo, ensimmäisestä asumuksesta. Luuultavimmin jonkinmoinen kalakämppä ei vakinainen asunto. Tarinan mukaan asuja oli ollut kotoisin Pudasjärven Kellosta. Kämpän sijainti hyvin suunniteltu, pohjoispuolella järvi, eteläpuolessa suojana upottava vetinen suo. Ehkä 1500-1600 luvulta

58v myöhemmin muistin mukaan kirjoitettu matkakertomus.

Retkisuunnitelman laatia oli itseoikeutetusti meistä vanhin, ja suunnistustaitoinen Kalervo (16v).

Nuorin patikoijista oli Tapani 10-11v ja minä siitä väliltä 13v. Tokihan meillä kolmella oli aiempaakin kokemusta metsässä kulkemiseen ja siellä yöpymiseen, kiitos lukuisten kalareissujen.

Mutta ihmettelenpä vieläkin, kuinka vanhemmat uskalsivat päästää meidät noinkin pitkälle ja vaativalle reissulle. No Kalervohan oli tietysti vanhimpana ja "takuumiehenä" siitä että tuo meidät nuoremmat, turvallisesti takaisin. Hänellä oli käytössään sekä kartta että kompassi, Tosin jälkeenpäin kuulin että kartta oli aika ylimalkainen, jostain kirjan sivulta repäisty, samoin mukana oli jonkinlainen ilmavalokuva ainakin osasta-alueesta, siinä näkyi vesistöt kohtuullisen hyvin.

Ukkini yritti varoitella että, elekeä pojat lähtekö, siellä on vastassa semmosie soeta, ettei yli peäse kun suksella. Vaan sepä ei juuri reitin valintaan vaikuttanut,kun oli into lähteä.

Reppuihin leiriytymis välineet, keittoastia, kirves, tulitikut,onkivehkeet, suolaa ja Muovikelmua laavun katoksi yms. tietysti kaikilla myös puukko, vaihtovaatteita, leipää voita yms. Minä omistin silloin jo kameran, ei nykymittapuun mukaan hääppöinen, mutta kamera kuitenkin.Ja siinä 12 kuvan filmi.

Elettiin vuoden 1965 kesää parhaimmillaan. Reput vain selkiin ja menoksi. Laajanjärven itäpäästä, Kalliopuron yli vievää polkua Ranka-ahon ja pitkäahon kautta Isonsuon itäpuolitse, Kiuasahoon. Josta tarkoituksena oli jatkaa polkua, Saminahon ja Roniahon kautta Toivolan autiotalon seuduille, ja sieltä edelleen Eräjärven eteläpäähän.

Toisinsanoen kotivaaralta katsoen, Laajan järven toiselle puolen. Sieltä aukeaa erämaat länteen ja meidän kulkusuuntaamme. Eräjärvi on yhteydessä Laajanjärveen, hyvin mutkaisen jokimaisen salmen välityksellä, mutkaisuutta kuvaava on nimikin, Esivallan peräsuoli (virallisesti kaiketi Eräsalmi). Muistan ukkilla olleen salmeen liittyen vanha viisauskin, että se on moalimanloppu käsillä kun Ranskanlaevan keola näkkyy eräsalamesta. Näin sisämaassa kun ollaan niin lienee totta joka sana.

Eräjärven päästä alkoi sitten ensimmäinen matkan suunnistusosuus, Eräkankaan ja Tautikankaan kautta Laajanjoelle.Aikomus oli ylittää joki, Leppikosken alapuolelta, vanhan jo vuosia sitten käytöstä poistuneen tukkikämpän kohdalta. Ja kommelluksitta näin tapahtui.

Harmi ettei paikalta tullut otetuksi kuvia, "filmiä ei ollu tuhlattavaksi".

Patikointi jatkui lounaaseen, Kuivikkolammin ja Lamminsuonlammin ohitse, Kaiskojärven puolivälin tienoille Autioniemeen. Sieltä joku ystävällinen paikallinen asukas (Tapanin mukaan jokin vanhempi naisihminen), souti meidät matkalaiset salmen yli Hyttiniemeen.

Hyttiniemestä suunnistusta länsi-luoteeseen, Riuttajärven pohjoispäähän, Myllyjoelle, siitä ylitse jotain siltapahasta pitkin. Sen jälkeen olikin tiedossa, ehkä koko matkan pisin, yhtäjaksoinen suunnistus, karttaan, kompassiin ja Kalervoon luottaen.

Matka siis jatkui suunnistuksen merkeissä, länttä kohti, tavoitteena oli rehjustaa erämaiden poikki ensimmäiseen yöpymispaikkaan Viinalammille,em. lampi oli valittu leiripaikaksi, sijaintinsa vuoksi. Olihan se enää muutaman kilometrin päässä , tavoitteestamme Rasinkylästä ja Hepokönkäästä. Mutta jossain Kurton pohjoispuolella, Kurtto Jalaskylä tien vaiheilla, huomattiin Tapanin reppuunsa kiinittämän keittoastian, (vanha armeijan kenttäpakki) pudonneen. Sovitttiin että otamme suunnan, lähimpää ihmisasutusta kohti. Kalervo vanhimpana ja sanavalmiinpana, asialle keittoastiaksi kelpaavaa kyselemään, ensimmäiseen eteen sattuneeseen taloon. Kurton seuduilla sellaiseen törmättiinkin. Ensimmäiseen taloon poikettuaan, hän kertoi että isäntä vain täytteli pöydän ääressä veikkalappua (veikkauskuponkia), eikä välittänyt, poikanöösin kyselyistä.

Seuraava talo olikin sitten jo anteliaanpi, selvitettyämme mistä kaukaa olemme, astia irtosi, ja vieläpä uudehko sellainen alumiininen kannellinen maitoastia, taisivat olla sukua jostain kaukaa, eivätkä ilenneet ajaa poikarehveleitä avustamatta tienpäälle. Muistanpa sieltä saadun leipääkin. Tyytyväisina marssimme tietä pitkin Rasinkylää kohden. Tieltä poikkesimme sitten ennalta sovitussa kohdassa pohjoisen suuntaan Viinalammille, jonka rannalla sitten yövyimmekin.

Laavu pystyyn ja nuotio palamaan, astiaan kauhaisu lampivettä kiehumaan. Ongittiinpa muutama pikkuahvenkin iltapalaksi. Mikäpä siinä oli ollessa, syötiin ja juotiin.

Hyvin nukutun yön jälkeen jaksoi taas patikoida, osan varusteista jätimme, leiripaikalle odottamaan paluutamme. Metsän halki suunta takaisin tielle ja Rasinkylään, perillä kylän läntisimmän, Varpulan talon kohdalla, turvauduttiin jälleen karttaan ja kompassiin. Suuntana länsi-lounas ja suomen korkeimpiin putouksiin kuuluvan, Hepokönkään maisemille.

Hepoköngäs kesällä 1965

Putousta jokusen tunnin ihailtuamme paluumatkalle. Ensimmäisenä kohteena Viinalammen edellisöinen leiripaikka. Lammilta matka jatkui taas, ruokailun ja lyhyen levon jälkeen.

Nyt tavoitteeksi asetettiin, Kurtto-Jalaskyläntien ja Heinijoen yhtymäkohta. Kohtalaisen vaikeasta maastosta huolimatta, Kalervon onnistui johdatella joukko Heinijoen sillalle, taisipa osua ihan parinsadan metrin tarkkuudella.

Sillan jälkeen olikin helppoa, kuivahkoa kangasmaastoa, jokea seuraten alavirtaan.Tavoite Heinilamminkankaan ja Huuskonvaaran välinen alue, kohta jossa joki virtaa Puolangalta kuntarajan yli Hyrynsalmen puolelle.

Tästä rajalinjaa seuraten, koillista kohden, Seitenlampisille, se oli valittu yöpymispaikaksi, ennen viimeisen päivän rutistusta kohden kotia. Rajalinjalla otettiin sitten muistoksi pari kuvaa.

Lähestyessämme Seitenlampisia, Tapani alkoi nuorimpana osoittaa jo väsymisen merkkejä, olihan takana jo aika taival suota ja ryteikköä. Repun kantaminen on aikuisillekkin työlästä puuhaa, viilekkeet hiertää olkapäitä, vaikka sitä helpotaaksemme laitoimmekin, tuohilevyt olkapäiden ja hihnan väliin.

Mutta sittenpä tarkkasilmäinen Tapsa huomasi suolla Hanhipoikueen, väsymys oli kuin taikaiskusta pois pyyhkäisty, vesi ja sammalet vaan roiskui, Tapanin juostessa kiinni Hanhen poikasen, meidän "vanhempien" seuratessa touhua.

Hanhi tulikin sitten Tapanin repussa kotivaaralle asti, jossa oli lemmikkinä jonkin aikaa, häipyen lopulta,(ennen paistiksi joutumistaan) takaisin luontoon.

Perillä Seitenlampisilla, Kaunislammin eteläinen ranta näytti sopivalta paikalta leiriytymiseen, rakensimme riu`uista ja havuista laverin, laavun pohjaksi, koska maasto oli kosteaa. Taas nuotio, kahvit ja leipää.

Kalervo (takana) ja Tapani

Yöllä sattui huvittava tapaus, jossa Hanhenpoika järjesti meille herätyksen, poikanen oli oksaan ripustetussa repussa, siten että pystyi repunsuun kautta katselemaan leirin touhuja. Kuinka ollakkaan, oli yöllä saanut ravistettua repun alas puusta. Jalat vain ulos repunsuusta, pään jäädessä repun sisälle, aloitti sitten kanervikossa villin, joskin suuntaa vailla olevan juoksun, johon heräsimme, Tapani joutui toistuvasti Hanhijahtiin.

Kaunislammen leiristä: Tapani sylissään Hanhenpoikanen, minä vedenkeitto puuhissa

Tapani (vas.) ja minä

Seuraava aamu ja viimeinen taival kotikylään.

Aamulla Tapani silmäiltyään karttaa, ja josta loppumatkalta puuttui, Kalervon tekemiä kiintopisteitä (etappeja),esittikin epäilyksen että ei taideta osata enää kotiin kun kiintopisteet on loppuneet.

Vaan osattiinpa sittenkin. Seitenlampisilta polkua Eksyttävävaaran, Risuvaaran ja Valkeavaaran kautta, Valkeajärven eteläpäähän.

Siellä alettiinkin olla tutummilla maisemilla, kulku vei Pakolan taloryhmän kautta tielle ja kohden Kumpulaa. Tuttuja maisemia siinä mielessä että, olihan meistä jokainen kävellyt siellä aiemmin, Pakolan kautta Kellokosken myllylle. Sitten Kumpulan kohdalle päästyämme, taas polulle. Lumiahon, Tamma-ahon ja Sauva-ahon kautta Rieskalammin vieritse Kotikylään.

Laavun rakenne on selvästi näkyvillä. Riu`uista kyhätty laveri, estämään maasta nousevaa kosteutta, ja ”halpaa ” AIV-käyttöön tarkoitettua muovikelmua, laavun katoksi, havuja helpompi ratkaisu.

Kurton seuduilta saatu astia nuotiolla. Lopulta, kuukausien/vuosien päästä, tämä käytössä kolhiintunut ja nokinen palvelija, löysi paikkansa puuhun ripustettuna, Salmijärven rannalla (em. pieni kaksiosainenjärvi tai oikeammin lampi, Laajanjärven länsipuolella) . Kuulemani mukaan, moni metsämies on sitä Teerenä ampunut.

Muistelen että retken aikana juttelime, siitä että joskus tulevaisuudessa, sitten jos ja kun on omaa jälkikasvua, pistäisimme heidän kanssaan retken uusiksi. Vaan aikomukseksi on jääny, ei enää näin 58 vuotta myöhemmin, jalka nouse yhtä kepeästi, askelten pituus ja taajuus on enää murto-osa, vuosien takaisesta.

Nykyään Kaiskonjärven ylitse niemestä toiseen pääsee, siltaa pitkin. Metsäautoteitä on niin tiheässä, ettei varsinaisille erämaa suunnistuksille, ole mahdollisuutta.

Kaunislammen leiristä: Matkanjohtaja Kalervo makoilee laavun suojissa, Tapanin istuessa vieressä.